lauantai 17. joulukuuta 2016

Home sweet home

Heipsan!

Viimeiset päivät meni nopeasti! Torstaina tehtiin omien maiden tuotteita ja tein sitten karjalanpiirakoita. Onnistuivat hyvin, mutta enemmän suolaa laitan ensi kerralla :D Tuotteet pakattiin ja me myimme niitä sitten käytävällä 2 tuntia. Ei hirveän moni ostanut karjalanpiirakoitani. Virosta oli mm. mannavaahtoa ja leipää jossa maustettua voita päällä. Liettuasta normi kääretorttua.



Perjantaina oli viimeinen päivä. Kaikki olivat hirveän surullisia, kun lähtö oli lähellä. Vielä aamulla lämmitimme viinerit ja sämpylät brunssille sekä opettaja laittoi minut tekemään mirror glaze-kakun. Kakku onnistui muuten hyvin, mutta unohdin siivilöidä kiilteen niin ilmakuplat jäivät rumasti näkyviin. Koristeet onnistuivat loistavasti!


Perjantaina lähtöni koululta oli klo 13.30. Hyvästit olivat itkuiset ja vaikeat. Ei halunnut päästää irti rakkaista ystävistäni. Pääsin Cathrinen isän kyydillä lentokentälle ja kiitokseksi kaikesta ostin heille pienen lahjan ja sain tuon kakunkin mukaani, joten annoin sen heille myös.
Matka lentokentälle kesti noin tunnin. Lentokentällä kaikki sujui hyvin, paitsi että kävelin ensin portille A12, kun viestissä luki niin, mutta sitten se vaihtuikin A20, joten piti kävellä sitten sinne. Ja olihan se lento myöhässä n. puoli tuntia.
Helsinki-Vantaan lentokentällä olivat vanhempani minua vastassa. Sitä ei voi sanoin kuvailla, kun ikävä purkautuu, kun näkee ihmiset joita on ikävöinyt 6 viikkoa. <3
Kotona olimme n. puoli yhdeltä yöllä. Siellä vastassa olivat siskoni ja lemmikit <3 
Hirmuinen ikävä on uusia ystäviäni, mutta onneksi on sosiaalinen media!

Olen tämän jakson aikana tullut itsenäisemmäksi ja englannin puhuminen on sujuvampaa. Suosittelen kyllä vaihtoa kaikille siitä kiinnostuneille, varsinkin jos kyseessä on Tanska. Opetus oli todella ammattitaitoista, koulutilat olivat hyvät ja asuntolassa oli paljon aktiviteettia vapaa-ajalle. Roskilde oli mukava kaupunki ja ihmiset olivat todella ystävällisiä. Olen todella kiitollinen, että juuri minut valittiin Tanskaan vaihtoon, en olisi voinut parempaa paikkaa keksiä.
Nämä 5 viikkoa, jotka olin muun ryhmän kanssa, tulevat olemaan aina elämäni parhaita viikkoja :)

Kiitos, että seurasitte matkaani Tanskassa ja toivon, että innostuitte itsekin lähtemään vaihtoon!

Viimeisen kerran hei hei!

-Yours truly, Elli

1 kommentti: